ELITE KANSAINVÄLINEN KASVUOHJELMA

ELITE KANSAINVÄLINEN KASVUOHJELMA

Haluatko kasvattaa yritystäsi kansainvälisesti?

Etsitkö uusia rahoituslähteitä tukemaan kasvua?

Haluaisitko edistää johtoryhmän osaamista ja motivaatiota kasvuyrityksen luotsaamiseen?


ELITE on yksityinen markkinapaikka ja alusta, joka tuo yhteen yksityisiä yrityksiä erilaisten pääomasijoittajatahojen kanssa tavoitteenaan yrityksen kestävän kasvupolun tukeminen. Kansainväliseen yhteisöön kuuluu menestyviä yrittäjiä, neuvonantajia, brokereita ja pääomasijoittajia. Jäsenyrityksen saavat oikeudet ELITE-alustaan ja sen aktiiviseen yhteistöön, joiden tavoitteena on auttaa ei-listattuja scale-up yrityksiä saamaan rahoitusta, jotta yrityksen visio kanavoituisi parhaalla mahdollisella tavalla selkeiksi suunnitelmiksi, toiminnaksi ja tuloksiksi. Verkosto mahdollistaa sekä kaupallisten kumppanuuksien että investointiyhteistyön aktivoimisen. Verkostoon kuuluu erikoistuneita rahoitusasiantuntijoita ja noin 200 kansainvälistä sijoittajaa. Alusta sisältää myös työpajatyöskentelyä sisältäen 3 strategia ja rahoitustyöpajaa ja ns. “kasvulaboratorioita”, joissa käsitellään yrityskasvun eri aspekteja.
Lisätietoja ohjelman sivuilta
www.elite-network.com
Miksi osallistua ELITE ohjelmaan? Voit lukea tarinoita ELITE-yhteisön jäsenistä ja miksi he ovat liittyneet täältä.
Tiedustelut s-postitse info@finnicaconsulting.com